Tietyille juhlapyhille on tyypillistä, että ne nappaavat ainakin yhtä kissaa niskasta kiinni ja nostavat sen pöydälle. Tuo paljastettu on nimeltään Herkkyys. Ihmisen koko tunnekirjo voi pirskahtaa pyytämättä esiin myös jouluna, ja kaikki kulttuuriset tavat maistuvat puisilta pakkopullilta. En ollenkaan ihmettele ’joulu ei ole mun juttu’ -ihmisiä. Juuri siksi kirjoitan näitä rivejä silkkisormikkain. Tosin sipaisen ne kyllä pois, ja kerron alastoman totuuden Rakkaudesta.
”Minä tulin sinua varten, jota jouluna paleltaa”, runoilee tuottelias kirjailija Erkki Leminen. Saatat löytää sinulle sopivat tiivistetyt säkeet tästä Pekka Simojoen säveltämästä laulusta, jossa avataan useita vaihtoehtoja sisimpiin tuntoihin. Ne ovat tosia ja kipeitä, mutta parannettavissa.
Minä tulin sinua varten, jolla ei ole ystävää – jota ihmiset pettivät – jonka toiset jo jättivät – joka yössäsi nyyhkytät – joka yksin sairastat – jota mammona hallitsee – jota rihkama vallitsee – joka toisista jälkeen jäit. Minä olen sinua varten, joka hylkäävät katseet näit.
Mutta onko joulutaulu noin musta? Ei ole, vaan valo voittaa! Kuinka niin? Koska on olemassa Hän, joka itse syntyi vastaukseksi kaikkeen tähän. Mutta joulu tarvitsee parin. Katsellaan härkäviikkojen tuolle puolen. Vasta sitten, kun ihmiseksi tullut Jumala käy Golgatan ristintien kautta pääsiäiseen, joulu on saanut oikean merkityksensä. Via Dolorosa alkaa seimeltä.
Siksi laulaja jatkaa: ”Sillä sinä olet minulle rakas, olen tähtesi kärsinyt. Sinä olet minulle rakas, ota minut vastaan nyt! Sillä sinä olet minulle rakas, minä kannoin tuomion. Sinä olet minulle rakas, ovi taivaan auki on.” Eikä ansiosta vaan armosta. Ja sydän kiittää.
Valoa, iloa ja rauhaa.
Hannele Heiskanen-Nyström