Sain tänään kirjeen Näkövammaisten keskusliitosta. Kirjeessä oli ensi vuoden kalenteri ja saatekirje, jossa kerrottiin Annansilmät -keräyksen täyttävän 30 vuotta. Miten osasikaan puhutella tuo vaatimaton sanapari: Annan silmät. Annansilmän kukka koristi sanojen väliä.
Meistä jokainen tulkitsee omalla tavallaan toisen katsetta. Jotkut lainalaisuudet ovat kuitenkin melko yleispäteviä. Murheellinen, tai masentunut ihminen haluaa harvoin pitkiä katsekontakteja. On turvallisempaa vetäytyä. Jossain muussa elämäntilanteessa voidaan taas
etsiä nähdyksi tulemista ja iloita siitä. Ja yleistäen voi todeta, että totta puhuva ihminen voi katsoa toista suoraan silmiin, mutta valehtelija ei tee sitä koskaan. Miksi? Hän paljastuisi, koska katse ei osaa valehdella – ainakaan uskottavasti.
Silmien merkitys on korostunut merkittävästi kasvosuojainten käytön myötä. Visiirin tai maskin takaa ihmisen ääni on aiempaa vaimeampi ja ilmeet minimoituvat. Mutta silmät puhuvat. Pienen vauvan silmät jo löytää ruokkijansa silmät. Äidin hymy tarttuu ja näiden kahden ensimmäinen yhteinen hymy sekä hurmaa että syöpyy sielun silmiin.
Raamatun Laulujen laulu -kirjassa sulhanen kaipaa morsiantaan.
Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi.
(Laulujen laulu 2:14)
Katkelmassa on voimakas vertauskuva Kristuksen ja seurakunnan suhteesta. Allegoria on ainutlaatuinen. Annetaan siis Kristuksen nähdä kasvomme, vaikka poskilla kiiltelisi suolaiset kyyneleet. Ja annetaan Hänen kuulla äänemme, vaikka se olisi karhea ja rosoinen. Vielä tulee aika, jolloin
Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme.
(Laulujen laulu 2:12)
Kiitän näöstäni ja taidan lähettää Näkövammaisten keskusliitolle syntymäpäivälahjan. Annetaan me toisillemme lahjaksi katseemme – annansilmät.
Hannele Heiskanen-Nyström