Kukaan meistä ei ole voinut välttyä uutisilta sodasta, energiakriisistä eikä edes paikallisesta hallituskriisistä. On kysymys menetyksistä, pettymyksistä ja surusta. Liian usein täysin syyttömät ihmiset joutuvat polttavien painajaisten keskelle, jotka valitettavasti ovat totta.
Kirjoittaisin mieluummin jonkun huippujutun asiasta, joka rohkaisisi jokaista lukijaa. Jotain, joka lämmittää ja rauhoittaa viluista, pelokasta ja väsynyttä sielua. Sellainen löytyy, mutta näin valon juhlan alla kohdistan valon ensin lähihistoriaan.
Muistan hyvin vuoden 1973 energiakriisin, joka sekin johtui sodasta, jossa Egypti ja Syyria hyökkäsivät Israelia vastaan. Totuttiin siihen, että huonelämpötilaa laskettiin, katuvaloja sammuteltiin ja autourheilu oli kiellettyä. Nykyisen energiakriisin syistä löytyvät jälleen kerran sota, eurooppalaisten maiden energiariippuvuus meidän itänaapuristamme sekä se hitaus, johon ”vihreä siirtymä” on juuttunut. Aika ajaa ohi.
Nyt kyse on siitä, kauanko jatketaan uusiutumattomilla energiamuodoilla, joilla on määräaikansa, ja milloin uusiutuvat vaihtoehdot riittävät turvaamaan jatkuvuuden. Kysyntä ja tarjonta harrastavat kamppailulajia, joka päättyy sen voittoon, joka julistaa, että meillä on sitä mitä te tarvitsette ja me sanelemme ehdot. Tämä peli sallii pahimmillaan nytkin raakuuksia, joissa yhden maan päätöksillä toisella ei ole lämpöä, ravintoa eikä pian
elämää.
Meillä kristityillä on tarjolla sitä valoa, joka ei sammu, sitä leipää, joka ei lopu ja sitä vettä, joka ei ehdy. Saamme olla maailman valona, saamme syödä elävää leipää ja juoda elävää vettä – yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.
”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12)
Olimme aloittamassa perhejuhlaa. Alussa sytytettiin kynttilä suvun pienimmälle. Kun aito suomalainen valkoinen, pitkä kynttilä syttyi, seurasi ihmetys. Tuossa juhlavassa kynttilässä olikin vierekkäin kaksi sydänlankaa, jotka yhdessä ottivat voimaa toisistaan ja tuloksena oli harvinainen liekki. Tuo kynttilä oli rasian ainoa kaksisydäminen. Hetki oli puhutteleva. Yhdessä olemme enemmän. Kaksi pientä liekkiä lähekkäin ja tulos näkyy. Mitä tästä opimme?
Jokainen tarvitsee kahdenlaista valoa ja lämpöä. Yhdistetään voimamme, nähdään, koetaan ja jaetaan. Muistetaan myös levätä ja annetaan kynttilän palaa joskus aivan säästöliekillä. Tarpeellisia on vähän, tai yksi.
Hannele Heiskanen-Nyström