Tänä vuonna olen palannut muistoissani ylioppilaskirjoituksiini. Me, Porvoon Yhteislyseon abit 1975 kokoonnuimme riemuylioppilasjuhlaan yhdessä tämän kevään uusien ylioppilaiden kanssa. Kohtaamiset lukiokavereiden kanssa olivat riemullisia. Senhetkinen jälleennäkeminen kutisti vuosikymmenet lyhyeksi ajan rahduksi. Muistelot jatkuivat siitä minne ne silloin jäivät.
Elämällä on tapana testata kykyjämme. Osaammeko keskittyä olennaiseen? Riippuu tilanteesta. Kun mittava tenttikirjojen pino odottaa lukijaansa, on riski suuri, että juuri silloin löytyy merkittävästi mukavampaa tekemistä. Se pino toivoo, että edes ydinfaktat tarttuisivat mieleen niin, että olisi mahdollista purkaa tiedot paperille visaisten kysymysten ratkaisuiksi. Opiskelemmeko itse asiassa tenttejä vai elämää varten. Näitä on pohdittu ja paljon.
Raamattu opettaa keskittymään olennaiseen. Ei niinkään toisarvoiseen tietoon, josta ei sinänsä ole hyötyä, vaan tietoon, jonka varassa on hyvä elää ja myös kuolla.
Matt. 8:23–27:
Ja hän astui veneeseen, ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä. Ja katso, järvellä nousi kova myrsky, niin että vene peittyi aaltoihin; mutta hän nukkui. Niin he menivät ja herättivät hänet sanoen: ”Herra, auta, me hukumme”. Hän sanoi heille: ”Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?” Silloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä, ja tuli aivan tyven. Ja ihmiset ihmettelivät ja sanoivat: ”Millainen tämä on, kun sekä tuulet että meri häntä tottelevat?”
Olisiko sinua lyöty uskon puutteella, jos olisit istunut tuossa veneessä? Olen valitettavan varma, että minä olisin kuulunut pelkureiden joukkoon… vaikka tiedän, että Jeesuksella on kaikki valta ja voima ihmetekoihin vailla vertaa. Raamatun punaisena lankana kulkee opetus siitä, että olosuhteista huolimatta, mutta myös niissä kaikkein hirveimmissäkin, meidän tulee ja saamme luottaa Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Hänen apunsa ei myöhästy!
Hänen armonsa, laupeutensa, voittovoimansa, varjeluksensa, lohdutuksensa ja rakkautensa on totta jokaiselle, joka pyytää, aina ja kaikkialla!
Eeva Vaija runoilee tutussa laulussa “Vain yksin Jeesus” näin: ”Vain Jeesus riittää kun myrskyt raivoaa, ja aallot uhkaa pureen upottaa. Oi auta Herra, huudan tuskassain. Hän tyyntää myrskyn kun on mun purressain”.
Kun illat jälleen pimenevät, sytytetään toivon valot paitsi pihoille, myös ajatuksiimme ja sydämiin. Valossa viipyilee harvoin vihollinen tai varas. Ei suoda sille iloa siitä, että olisimme muka menettämässä Isän sylihoitoa. Vielä mitä, koska Jumalan kaikki lamput palavat!
Valoisaa syyskautta sinulle. Nähdään Vapiksella.
Hannele Heiskanen-Nyström