Saarnaajan kirjassa käydään läpi erikoisia vastakkain asetteluja. Oman rakkaan raamattuni sivulla 752, luvun 3 alussa avataan neljätoista asiaa ajan näkökulmasta. Kirjuri tuntuu vievän tuhkatkin pesästä, eikö? Kuin katselisi valkoiselle pohjalle vedettyjä tummia sivalluksia. Onko minut pakko viedä jyrkänteelle ja jo saman säkeen lopulla johdatella turvaan rakkauden ruusutarhaan. Ilmeisesti on. Voi olla, etten muuten oppisi elämän ääri-ilmiöiden opetuksia. Lienee tarpeellista suistua välillä hyiseen avantoon. Ja sitten, kuin ihmeen kautta, huomata tulleensa nostetuksi armon aurinkotuoliin.
Tuskin oppisin mitä tarkoittaa kuolema, ellen olisi ymmärtänyt syntymisen ihmettä. Itkulla ja naurulla on oma aikansa. Arvostan kyynellaakson maisemaa vasta tultuani sieltä avaralle. Voi miten toivoisin, ettei minun tarvitsisi koskaan opetella keräämään kiviä, joilla olisin heitellyt lähimmäisiä. Kunpa osaisin olla heittelemättä. On aika etsiä ja aika kadottaa. Mitä etsiä tai kadottaa? Mieti sinä. Oma listani taitaa olla liian pitkä.
Kirjoitan näitä rivejä kuumeisena. Olen harvoin kuumeessa. Nyt vasen ulkokorvani muistuttaa enemmän painijan, kuin siistiä sisätyötä tekevän korvaa. Olen puolikuuro. Lääkärin mukaan korvasta ei löydy vaikkua eikä korvakäytävä ole tulehtunut. Mutta melko harvinainen rustotulehdus vaati kovan antibiootin ja tehokkaat tipat. Diagnoosi puhutteli minua. Kuulenko oikein? Ymmärränkö rakastavan Isän ääntä silloin, kun on ehkä nöyrtymisen, suostumisen ja tekojenkin aika. Vai päätänkö poluistani itse?
Saarnaaja kukaties tarkoittaa etsimisellä ja kadottamisella jotain elämän käännekohtaa. Tai ehkä sitä, että löydän sen ainoan oikean Tien ja suostun kadottamaan omat polkuni. Luulen, että silloin on helppoa reväistä rikki ja ommella yhteen. Jakeessa yksitoista saarnaaja toteaa: ”Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä…” Tahdon löytää katkeamattoman Punaisen langan, josta elävä Jumala on kutonut palelevalle ihmiselle taivaallisen peiton. Tuon turvallisen täkänän loimilangat luotiin Golgatalla. Siellä meidät ostettiin vapaiksi syyllisyydestä ja meidät käärittiin rakkauteen. Sukelletaan syksyn viimalta Syliin, me kaikki. Päivä vain ja hetki kerrallansa. Carpe diem – tartu hetkeen.
Hannele Heiskanen-Nyström