Askeleet

Meillä jokaisella on oma askelmittamme, tyylimme ja tapamme kuluttaa kengänkantoja. Jos tossumme pitävät päiväkirjaa, rivejä riittää hikisistä nousuista, liukkaista laskuista ja tasamaan tylsyydestä.

Oman kappaleensa saavat rasitusvammat, hiertymät, ja kipugeelit. Joku toinen kirjoittaa, ettei ole voinut enää vuosiin ottaa askeleita nimeksikään. Tavalliset tossut ovat säilyneet uudenveroisina, mutta sielun tossut ovat surkastuneet. Jos tietäisimme ennalta askeltemme kokonaismäärän, pohtisimme kukaties huolellisemmin askeltemme osoitetta. Yksille ja samoille askeleille voisi löytää useita merkityksiä. Uskon että sisällöt eivät aina olisi työperäisiä, vaan joskus näkymättömiä, mutta sitäkin arvokkaampia kohtaamisia. Minä olin yksin ja te kävitte luonani. Minä olin outo.

Mitä tarkoittaa se, että voisi tehdä kaiken levosta käsin? Löydänkö työn ja levon tasapainon? En rynni enkä matele. Ja jos olen laiska, omaan siihen oikeutuksen, edes joskus. Tahtoisin ymmärtää paremmin termin määräosa leipää. Minut ravitaan ja saan itsekin antaa edelleen jotain oppimastani ja kokemastani. Jospa tuon yhteisen aterian jälkeen joko lähimmäinen tai minä voin välttää jonkun harha-askeleen.

Askeleet -laulussa Exit-yhtye tiivistää tekstiä arjen ja unelmien välimaastoon. Jokaista säettä voi pureksia ja sulatella pitkään. Lyriikan lopussa tullaan turvalliseen maaliin.

Tahtoisin jalat rohkeat, joilla juosta väsymättä yli suurten vuorien. Tahtoisin antaa Herralle kaksi uskollista kättä ja alttiin sydämen. Mutta jalkani juuttuivat maan kamaraan ja käteni väsyivät taistelemaan.

Askeleet uupuneet, Isä tuntee jokaisen. Kyyneleet lempeästi kuivaten Hän kotiin ohjaa eksyneen. Askeleet uupuneet, Hän on käynyt saman tien. Sirpaleet kaikki ristin luokse vien ja alkaa voin taas uudelleen. Askeleet.

Tervetuloa tutustumaan seurakuntamme toimintaan, jos kannat sielussasi kysymyksiä, jotka ovat vielä vailla vastauksia. Tai jos mietit mistä löytää elämään aitoja ja syviä sisältöjä. Löydät meidät helposti. Olemme tavallisia tossunkuluttajia, jotka luotamme johdatukseen ja Jumalan armoon. Etsitään ja löydetään yhdessä alttiuden kengät. Suuntaa askeleesi avaralle.

Hannele Heiskanen-Nyström