Saat avaimen Jumalalta

Se tunne, kun puhelin on poissa, koti tyhjänä ja avain sisällä. Tiedän tunteen. Miten onnellista, kun voi kiertää talon, näppäillä tunnusluvun ja ottaa vara-avaimen turvakaapista. Siinä hetkessä avoimen oven merkitys nousee uudelle tasolle. Kodin lämpö on vielä lämpimämpää, valo kodikkaampaa ja turva suorastaan taivaallista.

Mistä avain silloin, kun elämän ovella ahdistusten armeija laukoo asiattomuuksia, eikä ainuttakaan välinettä löydy työkalupakista? Silloin on löydettävä sydämen pin-koodi, tunnusluku, jolla oikeasti voi tunnistautua ihmisen alkuperäiseen järjestelmään. Se koodi löytyy Luojan käsikirjasta, Jeesuksen opettamasta Isä meidän -rukouksesta (Matt. 6:9-13).

”Rukous on se tykki, joka auttaa vielä nykki” on yksi vanhan kansan voimalauseista. On siis väärin sanoa, että nyt ei voi muuta kuin rukoilla. Kun ihminen aina haluaisi pystyä tekemään näkyviä tekoja! Ajatuksessa on se riski, että rukous muille näkymättömänä, aineettomana lahjana jättää antajalle tunteen teon pienuudesta tai mitättömyydestä. Ajatellaan asia päinvastoin – mitä meillä olisi ilman rukousta? Tuskin uskoa, harvoin toivoa ja rakkauttakin riisikupillinen. Entä esirukous? Helminauha – mittaamattoman arvokas, mutta harvoin palautteilla palkittu.

Rukous on Jumalan äänen kuuntelua, Hänen tahtonsa etsimistä ja syvää luottamusta taivaallisen täydelliseen suunnitelmaan, jota tahdotaan noudattaa rukouslaulun sanoin: ”Tahtosi Herra, tapahtukoon. Kädessäs, Jeesus, savea oon. Aivan kuin tahdot muovaile mua. Nöyränä, hiljaa, ootan mä sua”. HL nro 466.

Seurakuntamme vuositeema on: ”Vanhurskaan voimallinen rukous saa paljon aikaan”. (Jaak. 5:15)

Tarvitsen ja toivon sitä luottamusta, jota löydän ’kypsien’ kristittyjen antaumuksesta, heidän sitkeydestään ja tavoitteellisuudestaan rukouksessa. Kun he saavat rukouspyynnön, niin he, olleenkaan epäilemättä, käyvät pyytämään Häneltä, joka kuulee. Rukouksessa viivytään, siinä taistellaan, kunnes saadaan voitto – kokemus siitä, että rukous on kuultu ja vastaus tulee. Tätä lisää meille kaikille, eikö?

Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa”. (Fil. 4:6)

Kiitämme siitä, että todennäköisesti voimme jälleen kohdata kirkolla sunnuntaina 13.2. kello 16 jumalanpalveluksessa. Tullaan kuulolle, Sanan äärelle ja uskonystävien seuraan.

Meille tarjotaan jumalallista yleisavainta – kaikkiin lukkoihin!

R, rauhaa – U, uskoa, – K, kestävyyttä, O, onnellisuutta, U, uhkarohkeutta, S, seesteisyyttä

Rukousterveisin – Hannele Heiskanen-Nyström